lauantai 16. maaliskuuta 2013

16.03.2013 Hevoskannan vahvistus

- Vitsit mua jännittää, mutisee Anne, joka ei ole vielä kertaakaan nähnyt uusinta hevoshankintaani. Olen nyt sitten mennyt ostamaan itselleni nuoren tinkeriorin. Joonaskin tuntuu olevan kovin kiinnostunut tulokkaasta, tai sitten yrittää vain miellyttää Annea. Suunnitelmissamme olisi Annen kanssa alkaa ajamaan valjakkoa tämän oripojan kanssa, onhan se sentään valjakkopainotteisesta suvusta.

Hetken odotteluiden jälkeen pihaan kaartaa siisti traileri, josta nousee orin, eli Danin kasvattaja Tuire. Esittäydymme ja on aika ottaa hepo ulos. Avamme takasillan Annen kanssa ja Tuire taluttaa ulos uljaan tinkeriorin pitkine vuohiskarvoineen. Ori steppailee ympäriinsä ja hirnahtelee tammoille. Betty eteenkin tuntuu olevan erityisen kiinnostunut uudesta tulokkaasta. Saan Tuirelta orin riimunnarun käsiini ja höpisemme hetken perusasioita. Kaupat olemme tehneet jo aikaisemmin, mutta Tuire haluaa tarkastaa vielä tallimme. Viemme Danin oritarhaan, jossa se alkaa väläytellä kauniita askeleita. Huomaan Joonaksen astelevan tarhalle ja tuijottavan oria. Menemme Annen ja Tuiren kanssa sisälle talliin ja esittelen paikat. Kaikkialla on Tuiren mielestä siistiä, ja tuo uskaltaa jättää kasvattinsa meille. Sanomme hyvästit ja menemme ulos Annen kanssa katselemaan Dania. Joonas on ollut pitämässä orille seuraa.
- Sustahan on tulossa oikee hevospoika, virnistän tuolle ja poika mulkaisee minua. Naurahdan ja vilkaisen Anneen. Napsin vielä pari kuvaa uudesta uljaasta hevosestani ja menen sitten sisälle. Anne lähti maastoon kärryttelemään Tonin kanssa.


- Sussu

torstai 14. maaliskuuta 2013

14.03.2013 Tonilla kentällä

Nostan koulusatulan sättäävän vuoniksen selkään ja kiinnitän satulavyön. En välitä tamman sähläilyistä, vaan toimin päättäväisesti. Kiristän satulavyötä vielä jonkin verran ja nappaan sitten suitset koukusta. Puristan metallikappaleen käsiini ja puhallan niihin kevyesti lämmintä ilmaa. Kun kuolaimet on lämmitetty, suitsin Tonin ja irroitan sen käytävältä. Lähden taluttamaan ponia kohti kenttää. Kentällä pysäytän Tonin reunaan Annen luokse ja orjuutan neitokaisen pitämään ratsustani kiinni. Kerran olen ratsastanut vasta Tonilla, ja silloin se ei seissyt aloillaan sitten millään. Nostan vasemman jalkani jalustimeen ja heilautan itseni kyytiin. Kiristän satulavyötä vielä selästä käsin ja otan hyvän asennon. Nyökkään Annelle ja kehotan Tonin liikkeelle. Kokoan ohjat saman tien ja aloitan ympyröiden tekemisen. Taivuttelen Tonin huolella molempiin suuntiin ja siirryn raviin. Keventelen ponin selässä rauhallisesti ja menemme muutamia pohkeenväistöjä ja kiemurauria. Toni tuntuu olevan ihan mukavasti kuulolla, eikä turhia sähellä. Otamme loppupuolella muutamat laukkaympyrät ja lopettelemme.
Ratsastuksen jälkeen palaamme Tonin kanssa talliin ja huomaan Annen varustavan Hjartia itselleen.
"Ratsaille menossa?" kysäisen tuolta.
"Jepulis. Joonaski tulee kattoo", tuo virnistää ja huomaankin vaalean pojan seisoskelevan Hjartin luona. Tervehdin tuota ja kiinnitän Tonin käytävälle. Otan tuolta varusteet pois ja vien ne varustehuoneeseen. Palaan Tonin luokse toppaloimen kanssa. Harjaan ratsuni ripeästi ja loimitan taman sitten. Vien lopuksi Tonin takaisin tarhaan, jossa Betty sitä iloisena odotteleekin.

(c) Sussu

- Sussu

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

10.03.2013 Uusia asukkaita

Potkaisen kiveä maassa ja vilkaisen Anneen. Tuo nojailee tallin seinään tylsistyneen oloisena. Odottelemme saapuviksi kahta uutta ponia. Olin sitten mennyt hankkimaan issikan ja vuoniksen. Viimeinkin tallipihaan hurvaisee auto, jonka perässä tulee traikku. Kuulen trailerista kolinaa. Hommaamani hevoset ovat kuulemma varsin itsepäisiä juntturoita, mutta eihän sillä ole väliä. Kun auto pysähtyy, sieltä nousee nuorehko naisihminen joka esittäytyy. Menemme trailerin luokse ja nappaamme hevoset ulos. Nyt edessäni seisoskelee suloinen vuonohevostamma, joka tosin tempoo kokoajan johonkin suuntaan. Anne pitelee islanninhevostamman riimunnarusta.
- Heitetää nää samantien tarhaan Betyn kans, huikkaan tuolle ja sanomme hyvästit ponien tuojalle. Tuo keskustelee vielä vanhempieni kanssa ja jättää ponien varusteet meille. Irroitan vuonohevosen, siis Tonin (oikein naisellinen nimi) riimunnarun riimusta ja poni viuhahtaa menemään. Uudet tulokkaat tutustuvat samantien Bettyyn ja nuo tuntuvatkin tulevan hienosti toimeen.

Enks ookki söpö:3
Yllä olevassa kuvassa islanninhevostamma, jota kutsutaan nimellä Hjart.

- Sussu

lauantai 9. maaliskuuta 2013

09.03.2013

Tämä on siis normaali virtuaalitalli, jota pyöritän blogin kautta. Hoitajia hevosille otetaan, mutta hoitotarinat kirjoitetaan minulle sähköpostiin ja itse lisäilen ne tänne. Hoitohevosista voi kysellä sähköpostitse. Pyrin kirjoittelemaan tänne tallin arjeste iloineen ja suruineen mahdollisimman aktiivisesti. Hevosille olisi haaveissa saada piirretyt kuvat, jotta voisin piirrustuksienkin kanssa kertomaan tallin tapahtumia.

Aloittelen tänne kirjottamaan tässä aina kun inspiraatiota riittää. Hevosten kanssa myös kilpailen epäsäännöllisesti niiden tason mukaan.

- Sussu